Yöllinen taistelu usvaa vastaan (7.8.2.1620)

Uni katosi silmistäni kylän varoitustorvien alkaessa soida. Kierähdin nopeasti sängyltäni taanien talossa ja keräsin aseeni sekä yleisimmät tarvikkeeni. Hahlgrim oli jo tarkastamassa omaa varustustaan kun siirryin hänen kanssaan ulkopuolelle katsomaan tilannetta. Kaikki ei ollut kuten pitäisi.

Heti lennähdettyäni ilmaan huomasin taistelijoiden kerääntyvän muureilla ja Punaisen Tammen hohkaavan oudon punaista valoa. Puun päälle saavuttuani pohdin asemiamme nähdessäni oudon usvan leviävän luoteesta päin, kaikki ei todellakaan ollut kuten pitäisi. Yleisesti varautunutta tunnelmaa ei helpottanut se, että yö oli tavallistakin pimeämpi. Lensin nopeasti Insteridin mökille varmistamaan oletuksiani, usva oli todellakin inhottavalla tavalla tutun oloista tuoden mieleeni kirotut vuoret. Keräsin nopeasti mökistä kasan tarvikkeita poimien erityisesti seinämiltä ottamani kepin ja äskettäin löytämäni keihäänkärjen.

Ostlanin pomittua minut mukaansa palasimme takaisin kylän keskustaan jossa Havor olikin jo aloittanut rituaalinsa Tammen kanssa. Suuri joukko asetaaneja oli Monimiekan johdolla kerääntynyt pohjoisille porteille ihmettelemään noussutta usvaa ja sen mukanaan tuomaa pimeyttä. Enerinin kanssa lähdimme porttien päälle jousien kanssa katsomaan heti muureilla olevien miesten alettua heittelemään keihäitä alas. "Jotain on tulossa usvasta!" - oli yleinen huuto joka kaikui jokapuolella.

Vedin ensimmäisen nuoleni ja ammuin sen kohti alhaalla juoksevaa isohkoa hirviötä. Nuoli kimmahti vaarattomasti pois sen panssaroidusta ruumiista, mutta onneksi sentään Enerinin ammus löysi paikkansa. Niitä tuli vain enemmän, paljon enemmän. Portit avattiin hetkeksi, jotta asetaanit pääsivät ulos taistelemaan tätä uhkaa vastaan. Laumoittain suurin kynsin varustettuja raatelijoita olikin taistelijoidemme kimpussa heti ensimmäisten sekunttien jälkeen, kiitin onneani siitä että lensin. Pyrin pitämään itseni tasalla tilanteesta lennellen hieman sinne tänne katselleen tätä outoa vihollistamme. Ei tarvittu kotkan silmiä jotta pystyi huomaamaan otusten yrittävän kaivaa koloa muurimme läpi erittäin hyvällä menestyksellä, Monimiekka kuinkin heitteli näitä takaisin usvaan muutoman kilon palasina. Poimin Insteridin päällikön talon lähettyviltä ja tiputin hänet eräälle muurilla olevista torneista, Ukkoskeihään heitin Hahlgrimille nähdessäni usvasta ilmestyvän uuden uhan - huomattavasti entisiä suurempia otuksia joilla oli enemmän vasaramaiset kädet.

Hahlgrimin salamoivan keihään käristettyä ensimmäisen tajusin yhden pienemmistä päässeen läpi muuristamme. Poimin muurin miehiltä uuden aseen ja lensin taistoon tätä hirviötä kohti lävistäen sen pään lopulta ottaamani keihääseen. Aloin olemaan pelottavan selvillä tilanteesta huomatessani joidenkin isoista sumun asukeista kaivautuessa maan alta hevostallien vieressä. Huusin kaipaavani apua, mutta ennen kuin ehdin kohtaamaan tätä vastusta oli Insterid ehtinyt jo painaa sen takaisin maan alle tuulillaan. Hymähdin hieman siirtyessäni katsomaan mitä usvalla seuraavaksi oli tarjottavana.

Kaikki pimeni entisestään kuolleiden armeijan marssiessa kohti muurejamme, ongelma ei ollut paikallinen vaan huutoja kuului kaikilta porteilta. Enerinin kera siirryimme kaakkoismuurille taistelemaan näitä sotureita vastaan kun huomasimme omiemme alkaessa perääntyä suojaamaan päällikön taloa. Olin juuri ehtinyt hetken katua sitä, etten valinnut Humaktia jumalakseni kun näin jotain outoa pohjoisten muurien takana. Siellä seisoi paikallaan asemissa joukko ihmishahmoja jotka eivät tehneet mitään.

Hahlgrim apunani siirryin pohjoiselle puolelle vastustajiemma katsomaan mikä tuo outo joukkio oli. Kuolleita tahi ei, oudoilta ne vaikuttivat. Kyhäsinkin nopeasti keihään tapaisin kepistä ja keihäänkärjestä, jonka sitten viskasin pois usvaan. Enempää epäonnea en niiltä kaivannut. Ehdin juuri ottaa Hahlgrimin takaisin kantoon kun tajusin mitä askettäin huudettu "Ne tulevat ilmasta!" tarkoitti käytännössä. Joku lentävä otus sieppasi Hahlgrimin otteestani ja vain vaivoin sain meidät tiputettua alas ennen kuin se kantoi ystävä jonnekkin tuonne outoon usvaan. Maahan mäjähdyksen ja kasan vihreää mössöä jälkeen poimin nopeasti Ukkoskeihääni maasta ja pongahdin takaisin ilmaan vain voidakseni tuijottaa suu auki hetken seuraavaa ilmestystä. Minua päin lensi peikko ratsastaen kahdella noista lentävistä hirviöistä, eikä sillä selvästi ollut hyvät mielessä.

Kiepsahdin tämän oudon kammotuksen alle ja iskin keihääni yhteen lentäjistä, huomasin myös Ostlanin menettävän keihäänsä peikolle. Apu ei koskaan ole pahitteeksi ja viskasin miekkani papille toivoen itse löytäväni jostain uuden aseen. Lensin täyttä vahtia kohti peikkoa, joka ryösti päällikön talolta Jaronilin, joskin yksi lentävä ratsu köyhempänä. Kaappasin ilmasta Insteridin minulle heittämäni miekan, viilsin kahtia eteeni osuneen lentäjän ja pyörähdyksestä iskin vielä peikkoa. Tilanne näytti kaiken puolin huonolta joskin kaksi maahan mätkähtävää hirviönpuolikasta nostivat taisteluhenkeäni. Sillä oli lainpuhuja ja se lensi lujaa muureja kohti.

Sännähdin perään ja todistin jälleen kerran Hahlgrimin kyvykkyyden keihään kanssa. Sininen salama lävisti sen ainoan lentäjän jolla peikko vilä tasapainoili, maahan tippumisen sijaan tämä kuitenkin viisti vielä vallien yli usvaan. Ostlan kanssani lensin suoraan sinne missä peikko oli kadonnut näkyvistä, mutta jokin outo voima kimmoitti minut takaisin Ostlanin jatkaessa matkaansa.

Odotin Hahlgrimin saapumista ja iskimme yhdessä usvan läpi jonnekkin hämärään ja harmaaseen paikkaan. Loputon sumu lepäsi ympärillämme ja matkasimme tuntikausia tässä pimeydessä. Tarkistin varusteeni ja vakuutin itselleni kaiken olevan jokseenkin kunnossa, kaikki ei ollut kuten pitäisi.