Enerinin tuoman informaation avulla pyrimme luomaan hieman suunnitelmallista valoa tuon usvan keskelle. Ilmeisesti Lonadanin heimo ei ollut ilmestynyt yksin, vaan kylineen päivineen. He sijaitsivat vuorten pohjoispuolella, kahden keskimmäisen välissä. Heidän puista muuriaan ympäröi piikkien lisäksi jonkinmoinen maavalli, ei niin että sillä olisi ollut väliä, olimmehan ilman hevosmiehiä (josta päätinkin myöhemmin mainita). Jaoimme hyökkäysvoimamme pääpiirteittäin kahteen osaan. Suurin lauma hyökkäisi suoraan edestä Hahlgrimin johtaessa pinempi joukkuen heidän kimppuunsa pohjoisesta. Taistelun aloittaisimme pyytemällä Lonadanien taitavimman soturin perinteiseen mestarien taistoon.

Vaikka Lonadaneja ei paljosta voi ylistää, niin ainakin he tunsivat vanhat tavat. Heidän paras taistelijansa - suuri lyijyyn panssaroitu peikko - kohtasi kentällä Monimiekan molempien armeijoiden katsoessa sivusta. Taistelu oli perin tasaväkinen Monimiekan onnistuessa väistämään nopeudellaan kaikki peikon iskut, mutta ollessa kuitenkin kyvytön lävistämään peikon nahkaa omilla viilloillaan. Pitkällisen ottelun jälkeen Monimiekka alkoi kuitenkin päästä hieman niskanpäälle ja Lonadanit siirtyivät kaikki kunnolla taisteluun auttamaan peikkoa. Ensimmäisenä heidän asetaaninsa tietysti.

Ihastelin ilolla pohjoisessa välähteleviä pallosalamia rynnätessäni päin peikkoa. Olin päättänyt, että heidän päällikkönsä kaato vähentäisi taatusti heidän taistelumoraalian ja toisi voiton meille nopeasti. Otin kaksinkäsin kiinni juuri tuota vastusta varten mukaan ottamastani kirveestä ja syöksyin lentäen peikkoa päin. Monimiekan pitäen otuksen silmät varattuina hyödynsin saamaani vapaata paikkaa ja iskin kirveeni syvälle peikon kylkeen. Lyijyisestä panssarista ei ollut vastusta oivalle sartarlaiselle pronssille. Hetken vielä heikensimme peikkoa kunnes se kaatui maahan ja leikkasin sen pään irti. Taistelu sujui kaikinpuolin mainiosti. Lensin muurien yli päätä roikottaen sisään kylään jossa taitavat soturimme heikensivät Lonadanien fyrdin vastarintaa oikein olantakaa. Tilanne oli hyvin kaaosmainen kun mukaan lasketaan etelästä lentävä hyönteisparvi ja jostain kuuluva Valeran täysin päätön laulu. Tässä vaiheessa huomasin kylän keskustassa seisovat papit, jonkun kaapumiehen lisäksi siellä oli sekä Ostlan että Jaronil, kovin mukana taistelussa meitä vastaan. Olinkin aiemmin jo ihmetellyt mistä niin oiva ukkosmyrsky oli ilmestynyt. Heitin peikonpään vastustajien joukkoon ja kaappasin Hahlgrimilta heitosta maanjäristyspurnukan. Nuo papit tarvitsivat selvästi kunnon tärähdyksen tullakseen tajuihinsa. Purkki auki ja kansi hiiteen - mitään kovin suurta ei kuitenkaan tapahtunut. Minulla olikin pian ongelmanani perässäni syöksähtelevä Ostlan, jota ei oikein sopinut ottaa päiviltäkään. Asiaa huomattavasti mutkisti sekin, että hän on huomattavasti minua parempi lentäjä. Olisin ehkäpä ajan kanssa saanut Ostlanin tainnutettua, mutta Jaronilin lähistöllä seisonut kolmisilmäinen pappi alkoi omalta osaltaan mutkistaa asioita pyrkimällä kohti jotain maanalaista temppelirakennusta. Hahlgrim selvästi raivasi tietään kohta pappia sulkeakseen tämän reitin ja lensin itsekkin suoraan kaapumiehen perään. Yrittäen kovasti olla välittämättä Ostlanille antamastani tilaisuudesta poimin maassa lojuneen ukkoskeihään sen sujahdettua Hahlgrimin heitosta kolmisilmän lävitse. Kuten aavistinkin Ostlan hyödynsi tilaisuuden tekemällä ilkeän viillon vasempaan käteeni, vieläpä omalla miekallani. Näin parhaaksi käyttää oma tilaisuuteni häneltä tajun pois kalauttamiseen.

Ponnisteluistamme huolimatta pappi pääsi sisään pimeään luolaan. Taistelu oli voitettu, joten jäljelle jäi vain tuon viimeisen tahran pyyhkiminen epäkuolleiden kylästä. Ei liene paikkaa jonne minä ja Hahlgrim emme urheudessamme (typeryydessämme?) menisi saadaksemme vihollisemme matalaksi. Luola vietti alaspäin ja päättyi suureen kammioon joka sisälsi pari kepeissä olevaa pääkalloa ja suurehkon alttarin, takapäädyssä oli tutunoloinen musta reikä. Hajoitimme pääkallot yhdessä tuumin kirveillämme ja näimme Pimeydenajan Hiirijumalan virnuilevan meille rei'ästään. Pappi oli yrittänyt paeta tietämättömänä siitä, että aukkojen todellinen herra oli vapautettu, toivottavasti jumala ei saanut hänestä vatsavaivoja. Vatsavaivoista puheenollen työnsimme vielä alttarin jumalan kitaan. Jos se Deshgorgoksen palvoja vielä tuosta selviytyy, niin johan isoisä kuolevainenkin kääntyy haudassaan.

Voitonjuhlat olivat kaiken vaivan arvoiset. Valera tanssi pöydällä, Hahlgrim uhosi teoistaan ja Insterid vetäytyi kanssa melko aikaisin levolle. Jos Enerin vielä puhuu siitä Toisesta Tiestään ja väkivallan vähentämisestä vaihtoehtona... Ei, hän valvoi pitkään aamun tunteihin mieslaumansa kanssa, tuskinpa hänkään olisi tuota taistelua toisin halunnut hoitaa.