myrskytotuus \ HAHMOT \ JARENST \ TAUSTA

Jarenst Tuulikeihään tarina

Vanganth Jarenst Alwyrsson syntyi vuonna 1589 Punaisen Tammen klaanin alueiden itäosassa tuolloin olleeseen Pikkukummun kylään, Culbrean heimoon. Hänen vanhempansa olivat klaanin vapaita maanviljelijöitä. Jarenstin isä kuoli vuonna 1601 taistelussa valloittavia Lunareita vastaan Jarenstin ollessa 12 -vuotias. Jarenst vakavoitui, ja päätti jatkaa isänsä jalanjälkiä, yrittäen unohtaa unelmansa suurista sotureista. Initiaationsa jälkeen hän alkoi tutkiskella Orlanthcarlin mysteerejä.

Kohtalo puuttui kuitenkin peliin, kun vain puoli vuotta Jarenstin initiaation jälkeen klaanin vanhat viholliset Maboderin heimosta hyökkäsivät ja polttivat lähes koko Kylän ennen kuin klaani tai heimo pystyi mitenkään vastaamaan.

Toisenkin vanhempansa hyökkäyksessä menettänyt Jarenst koki vetoa Humaktin kulttiin ja siirtyi tarmolla opiskelemaan Kylmän Kuoleman salaisuuksia heimon Humaktien joukkoon. Kun sana myöhemmin levisi koko Maboderien heimoa kohdanneesta tuhosta ja hävityksestä leppyi kuitenkin myös Jarenstin silmitön viha ja hän tunsi Elämän taas kutsuvan sieluaan. Niinpä hän jätti Humaktit, mutta piti arvostuksensa heitä ja heidän kunniaansa kohtaan.

Soturin tietä Jarenst ei kuitenkaan enää hylännyt, vaan siirtyi pelottoman Daylanuksen palvelukseen. Siellä hänen luontaiset taistelijanlahjansa viimein pääsivät kunnolla esiin ja hänestä lapsuudenystävänsä Hahlgrimin kanssa tuli kunnioitettuja ja pidettyjä tovereidensa keskuudessa.

Jarenst ei kuitenkaan ollut pelkästään hyvä taistelija, vaan hänellä oli myös silmää taktiikalle. Vesiniityn taistelussa hänen taktikointinsa käänsi koko taistelun suunnan. Hänen taktiikantajunsa kantoi vielä pidemmällekin. Hän ymmärsi, ettei heidän klaanillaan olisi mahdollisuuksia Lunareiden tehokasta sotilaskuria vastaan näiden nykyisillä taistelutavoilla.

Niinpä hän sitten vuonna 1609 meni klaanin ylimmän Orlanthin papin luokse ja pyysi tämän siunausta matkalleen. Jumalpuhuja näki enteiden olevan suotuisia ja antoi tukensa Jarenstin matkalle.

Niin Jarenst pakkasi tärkeimmät suurimmaksi osaksi taisteluissa voittamansa tavarat, kuten Holowarin viitan, joka suojaa pitäjäänsä kylmyydeltä, sekä Ralanthin jousen ja lähti matkaan, ensin länteen, sillä hän oli kuullut siellä asuvasta hevoskansasta, jonka ratsastajista olisi vastusta Lunareidenkin vahvoille joukko-osastoille.

Vaellettuaan viikkoja vihamielisten heimojen ja outojen Drakoliskojen maiden läpi Jarenst saapui Grazereiksi itseään kutsuvien kansan maille, mutta nämä eivät ottaneet Jarenstia hyvin vastaan, vaan yrittivät ottaa hänet orjaksi, monien muiden Orlanthia palvovien sorrettujen jatkoksi. Ja niin Jarenst jäikin vangiksi, ja menetti aarteensa, mutta sai vastapainoksi mahdollisuuden tutkia Grazereiden hevosia ja kulttuuria. Samalla hän koko ajan mietti mahdollisuuksia paeta. Vähitellen hän salaa totutti yhden Grazereiden hevosen itseensä ja oikealla hetkellä pakeni uuden ratsunsa selässä takaisin itään, omiensa maille.

Kun hän kuuli uutisia Praxista, että Lunarit olivat valloittaneet koko maan lukuunottamatta pientä jo muinoin Yelmalion palvelijoiden itselleen ottamaa maaplänttiä lukuunottamatta, lähti Jarenst päättäväisenä hakemaan päätöstä etsinnälleen itäisten vuorten takaa maasta, jossa ihmiset nukkuvat yhdessä petojensa kanssa.

Jarenst matkasi ensin tietä Pavisiin, kuhisevaan kaupunkiin täynnä ihmeitä ja vilppiä. Vastaus ei kuitenkaan tuntunut löytyvän Lunareiden rautaotteella hallussaan pitmästä kaupungista, tai tämän vieressä olevasta mittaamattomasta jättiläisrauniosta.

Jarenst jatkoi matkaansa tuntemattoman maan läpi etelään etsimään itsenäistä Auringon maakuntaa, seuraten jokea. Paikalliset eläinheimolaiset pitivät hänen hevostaan alhaisena, mutta Jarenst ei suostunut luopumaan kumppanistaan.

Vieläkään ei Jarenstin matka saanut kuitenkaan päätöstä, sillä Yelmaliot kielsivät tältä täysin pääsyn Maakuntaansa. Läheisessä Garhoundin kylässä Jarenst kuitenkin vietti hyvän aikaa ja sai siten edes pienen kosketuksen näihin Auringon valitsemiin. Yelmaliot olivat vieläkin kurinalaisempia kuin Lunarit, jäykempiä ihmisiä Jarenst ei ollut koskaan nähnyt. Tehokasta, muttei todellakaan Vapaalle Miehelle sopivaa. Garhoundissa ollessaan Jarenst joutui useampaan otteeseen taistelemaan kaaosta vastaan, ja voitoistaan hänelle myönnettiin Garanstirin keihäs, joka heitettäessä jyrisee kuin ukkonen, ja joka lentää aina suoraan.

Jarenst alkoi olla jo epätoivoinen ja masentunut . Useiden vuosien matka oli kyllä kartuttanut hänen tietojaan, mutta etsittyä ratkaisua ei vain löytynyt. Silloin hän, vieraassa maassa, kaukana muista oikeista Heortlaisista, sai unessa näyn. Tuuli moitti Jarenstia siitä, että tämä oli etsinyt ratkaisua tuntemattomien keskuudesta, eikä ollut tunnistanut omiensa voimaa. Samalla tuulenpyörre kuitenkin totesi Jarenstin sielun pyrkimyksen olevan puhdas. Jarenst näki unessaan suuren valkoseinäisen linnakkeen, jonka ympärillä makasi kuolleena lukemattomia Lunareiden sotilaita.

Herättyään Jarenst tiesi, että vastaus hänen etsintäänsä löytyisi Whitewallin linnoitetusta kaupungista. Hän matkasi sinne, ja tarjosi hevosensa lahjaksi kaupungin johtajille. Jarenst kertoi heille näystään, ja he ottivat hänet omakseen. Niin Jarenst vihdoin oppi taktiikan, joka toimi Lunareita vastaan. Whitewallin soturit olivat nimittäin omistautuneet Vanganthille, lentävän tuulen jumalalle. Ylhäältä ilmasta he kykenivät nopeasti iskemään vihollisen keskelle kylvien tuhoa ja pakottaen vihollisjoukkojen johtajat suoraan taisteluun, rehelliseen taisteluun, johon Orlanthit olivat tottuneet.

Löydettyään tarkoituksensa Jarenst tunsi vapautuneensa. Hän opiskeli Vanganthin salaisuuksia Whitewallin pappien alaisuudessa, kunnes tunsi jumalan tuulen virtaavan ympärillään. Oli aika palata takaisin oman klaanin luokse.

Jarenst suostutteli mukaansa yhden opettajansa, jonka kanssa teki matkan takaisin Punaisen Tammen maille. Klaanineuvoston kuultua Jarenstin selvityksen matkastaan he antoivat tälle luvan kouluttaa klaanin sotureita Vanganthin tuulista ja perustaa klaanin maille tämän temppelin.

Jarenst ei ehtinyt olla klaanissa kauaakaan, kun hän iski silmänsä päällikön tyttäreen, Insterid Siunattuun, joka oli saanut nimensä siitä, että hänen hiuksensa kasvoivat Orlanthin pyhää sinistä väriä. Ei kestänyt kauaakaan, ennen kuin he viettivät jo häitä, ja he tuntuvat onnelliselta. Jarenst on pari kertaa sanonut, että olo Insteridin kanssa tuntuu siltä, kuin jumalat olisivat vihdoin palkinneet häntä hänen etsinnästään.