![]()
\ MATERIAALI \ HAVOR
Havor Päättäväinen (Rogarsson), 44 - Punaisen Tammen klaanin päällikkö
Suku: Angtyring Havor on toiminut Punaisen tammen klaanin päällikkönä jo vuodesta 1607, mikä on hyvin paljon ottaen huomioon viime aikojen tapahtumat Sartarissa. Klaanin edellinen johtaja, Soren Vanhoillinen kuoli tuona vuonna taisteluissa Telmoreja vastaan. Klaani on menestynyt hyvin Havorin hallinnon alla, sillä Havor on ollut hallitsijana varsin lisänimensä mukainen ja harkinnut päätöksiään niin hyvin, etteivät normaalia pikkukränää lukuunottamatta sen enempää taanit, maanviljelijät tai Ernaldan papittaretkaan ole häntä halunneet korvata. Joitakuita kauempana olevilla tiluksilla eläviä kovan linjan Lunareiden vastustajia tietysti välillä ärsyttää Havorin tyynnyttelevä kanta, mutta ainakin tässä kylässä elävistä suurin osa tietää, etteivät Lunarit ole Havorille mitenkään rakkaita, hän vain haluaa suojella klaania uusilta katastrofeilta. Nyt ei ole mikään aika kapinalle, Lunareiden mahti näillä alueilla on aivan liian suuri. Päätöksienteossa Havor luottaa ehdoitta neuvonantajiinsa ja varsin usein haluaa kuulla vain heidän kantansa asiaan ennen lopullisen päätöksensä julistamista. Ja kun Havor on jotain päättänyt, päätös myös pysyy. |
ALOITUSSIVU English PELIT MATERIAALI HAHMOT Jarenst Insterid Hahlgrim Valera Enerin Kentmarl Sora Soran Thor Yarol Rollo Jarantoros TARINA Kalenteri Saaga Jarenst Insterid Enerin PTS TWIKI NÄKYVYYS [ GM ] [ Tulostettava ] |